Asema asemalta
SURUN ASEMA
jäljellä mustavalkoinen valokuva
kulmistaan
kulunut
miesjoukon takana pieni poika
pelokas, eksyneen näköinen
liian iso keksi noin pienellä tukkijätkällä
ja kulmistaan taiteltu nenäliina pään päällä
ei edes hattua suojana, niinkuin niillä muilla
oikeilla miehillä
pussihousut solmittu lukuisin solmuin
ne kun niin isot, tippuvat kohta
nyt välillämme suurempi ulappa
täältä ei voi nähdä vastarantaa
huuto ei kanna luoksesi
ei voi kysyä enää
että pelottiko sinuakin
joskus
tämä elämä
putositko tukin päältä
jaksoitko aina vain kiivetä takaisin
saitko kasvaa omaan mittaasi
ja onko vastarannalla paremmat uitot
kulkeeko tukki siellä kevyemmin
isä?
(Todellakin isästäni on jäljellä enää vain mustavalkoisia vanhoja valokuvia... tämä runo on kirjoitettu yhdestä niistä. Toivottavasti siellä vastarannalla tukki kulkee kevyemmin kuin rankan elämäsi aikana.)
TOIVON ASEMA
kuka voi kestää?
kadut täynnä kuolleita eläviä
päämääriinsä eksyen
halvalla myyvät he kalliisti ostetun
pahat silmät hyvyyttä loistavat
ja totuutta
-he sanovat
kello lyö vaikka aikaa ei enää ole
jossain puhuu hiljaisuusi
kirkko, enkeli taivaan ja ikuisuus
siihen uneen kuin pieni lapsi
-heikkona.
ja taivaan vahvuus kaartuu katujen ylle
(Tämän runon kirjoitin siten, että lähestyin aihetta toivo paradoksien kautta. Elämähän on paradokseja täynnä. Runoon ne luovat jännitettä, ja niitä näin ollen täytyisi muistaa käyttää enemmänkin. )
TOIVON ASEMA
laittaisit lankarahasi omaan hyvinvointiisi
turhaa kaikki tuollainen
ovi kolahtaa kiinni
kiireisen ihmisen kovat sanat
jättävät pahan mielen
puikot alkavat kilistä kuin
ahkeruuttaan anteeksipyydellen
kiikkustuolissa sisu kasvaa
ja epäilys kääntyy toivoksi
en minä paljon voi
mutta vielä tänä syksynä
jollakin lapsella
lämpimät lapaset
hiljaa mummo hyräilee vanhaa virttä
ajalta jolloin oli puute ja nälkä
virren mukana
toivo ja rakkaus
joka silmukkaan
kuin siunaus
(Mieheni isoäiti neuloo sukkia Joulun lapsi- keräykseen. Niitä tulee vuosittain monta isoa pussillista ja itsekin koitin joskus pysyä hänen tahdissaan- siinä onnistumatta. Tämä runo on kaikille niille jotka neulovat ja neulovat... ja jossain joku lapsi saa lämpimät sukat paleleviin jalkoihinsa. Siunausta teille ja uurastuksellenne. Jumala näkee lasten lämpimät jalat ja iloitsee.)
(Kuva on otettu Nasaretin kylästä. Siellä langat värjättiin käsin. Kaikista arvokkain on kuvassakin olevan purppuranpunainen.Se on Raamatusta tuttu kuninkaallinen väri. Mm temppelin esiripussa sitä oli ja... muistatko missä muualla???)
TOIVON ASEMA
hiljaisena kuljen
tätä jokapäiväistä tietäni
ilmassa kaikuu
ohiajavien autojen lakkaamaton meteli
haluan laittaa kädet kasvoilleni
paeta
en jaksa ottaa askeltakaan
en halua kohottaa kasvojani ylös tuosta
loskasta joka pyörii jalkojeni alla
silloin siinä hetkessä
lintu laulaa
askel kevyempänä, sydän toivoa tulvillaan
kohotan katseeni ihailemaan talvista maisemaa
lintu lauloi
taivas tuli lähelle
muistutti toivosta
ja loska jalkojeni alla muuttui
valkoiseksi kuin lumi
TOIVON ASEMA
totuus on suolassa
inhimillisen karheassa
elämänmakuisessa
ei sokerissa
jota joka paikassa tarjoillaan
nautitaan huolettomassa seurassa
totuus on suolassa
rae rakeelta se leviää
maku jää kielelle
huuhtoutumatta pois
eikä sokeri enää maistu
sen imelyys tekee pahoinvoivaksi
maistuu karvaalta kuin etikka
USKON ASEMA
tässä leirissä
nuotio lämmin syli
joka ei lopu
tähdet sisälläni
kuu sormenpäissäni
läheisyys
yhteys
hiljainen rukous
tulenkipinänä
tuonpuoleiseen
USKON ASEMA
joidenkin usko on kuin roihuava nuotio
räiskyvät kipunat sinkoavat kauas
joskus satuttaen ja polttaen reikiä aran miehen nuttuun.
toisten usko on kuin kynttilänliekki
lempeä, pimeyttä valaiseva
sanaton rukous, jossa väsyneen on helppo levähtää
minun uskoni on kuin takkatulen hiillos
hallittu, valjastettu, muurien ympäröimä
ei se räiskähtele eikä aina jaksa valaistakaan.
mutta hiljaista lämpöä se jaksaa luoda
syvälle sisimpääni
ja ehkä joskus
joku toinenkin saa osansa takkatulen lämmöstä
lämmittelee palelevia käsiä hiilloksen äärellä
haluaa lisää lämpöä elämänsä kylmyyteen
näkee minussa kytevän hiilloksen
ja puhaltaa!
(Nasaretin kylässä saimme syödä juuri sellaisen aterian, kuin se Jeesuksen aikaan oli ollut. Meille paistettiin tuoreita leipiä ja sitten oli jotakin mahtavan makuisia tahnoja olisiko ollut Tahinia ja jotain toista josta muistan vain että siinä oli Iisoppia. Ja taateleita ja parasta teetä jota koskaan olen juonut. Oli tapana että kylän naiset poimivat kukkasia ja tekivät niistä teetä. Niin tämäkin tee oli tehty kukkasista ja maku... oli taivaallinen. )
USKON ASEMA
isäni kuoli
äitini kuoli
sen jälkeen juureni kuolivat
niille ei löytynyt multaa
missä kasvaa
toisilla oli perhe, suku, rehevät juuret
minulla ei mitään
sitä kerran rukouksessa Herralleni itkin
nyt juureni kasvavat ylöspäin
kohti taivasta
elinvoimaisina
pelottavan rehevinä suorastaan
en olekaan tuuliajolla
silti...
niin hullunkurista olla näin jotenkin
nurinpäin
täällä maanpäällä
kun juuret on pilvissä
pää vielä maanpinnalla
-huimaa
tämä ylösalaisuus
USKON ASEMA
Hän antoi minulle uskon
minä en sitä itse ottanut
viisauteni junana väärään suuntaan
varmana päämäärästään
raiteet alati enenevään pimeyteen
demonit veturinkuljettajina
vauhdin hurmasta riemuiten
ne pirut
Hän antoi minulle uskon
minä en sitä itse ottanut
virheeni tunnustin
häpesin
Sinä repäisit minut
tunnelista valoon
ANTEEKSIANNON JA ARMON ASEMA
kivimurskana ropisi
murtuneena
sydämeni kivestä lihaksi
nyt
elävänä sykkii
kevyenä
(Genesaretin järven rannalla on paikka jossa Jeesus kutsui Pietarin ihmisten kalastajaksi. Tuolta paikalta löytyy kuusi sydämen muotoista kiveä.Niille on oma ihmeellinen tarinansa. Oli jännittävää olla juuri sillä paikalla missä Jeesus kutsui Pietarin. Ihmeellisintä matkassamme oli se että totta... ne paikat on oikeasti siellä. Ja ihmiset tekee töitään siellä niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Puimakoneet pui viljojaan äidit työnsi rattaitaan ja kaupat oli sapatin edeltävänä päivänä tupaten täynnä. Eli elämä jatkuu siellä...jossakin.)
ANTEEKSIANNON JA ARMON ASEMA
sinä päivänä kun synnyin
aurinko paistoi ehkä hieman lämpimämmin.
lumihiutaleet tanssivat puiden oksilla
luoden kimaltavia kuvioita
niin kuin ei koskaan.
oksat taipuivat ottamaan vastaan kaiken kauniin
jonka tuuli toi.
hellästi, hellästi ne taipuivat.
linnut lauloivat kovempaa.
niiden ääni kantautui taivaaseen asti.
siellä tanssittiin,
riemuittiin.
sinä päivänä.
minä en tiennyt mitään.
kyyneleitteni läpi en nähnyt kuin
lattialla rutussa olevan räsymaton kuviot.
harmaata ja mustaa
niin kuin elämäni,
pelkoa täynnä.
auta! auta!
sinä päivänä kun synnyin
olin polvillani ja itkin
enkä nähnyt
miten hellästi puiden oksat tuulessa taipuivat.
ne taipuivat kuin mallia näyttääkseen,
osaa ottaakseen.
ANTEEKSIANNON JA ARMON ASEMA
kunpa joskus
vaikka
viha
katkeruus
silti
käsivarret ympärillä
Sinä
sylisi avaruus
(Tässä käytän ns. ellipsiä. Eli jätin sanoja pois.... Jännittävää tämä runouden maailma...
Ellipsi eli sananheitto kuuluu lausemuotoihin, ja se tarkoittaa lauseen yhden tai useamman sanan, jopa koko lauseen sanomatta jättämistä, jos ajatus selviää ilmankin.)
EPÄUSKON, EPÄTOIVON JA RAKKAUDETTOMUUDEN ASEMA
yö rauhaton
poissa tähdet, kuu
pahuus yltä päältä
yli oksiston leviää, yllensä kurottuu
askeleet äärettömään
eksynyttä eteenpäin vie
pelko tarttuu
oksien limaiset kourat
kylmyys, upottava outo on tie
aamulla
sylissä koivun levätä saa
lumi, jää kuin peitto
vaiti vaikeroi hyinen maa
valkeaa loistetta, ei pimeyttä enää
ei pelkoa kun nukkuu, eikä koskaan herää
ja riippakoivu
yhä alemmas oksiaan taivuttaa
kuin itkien
ja hiljaisuus
yli metsien
taivaan avaruuden
eksyneen muistoa kunnioittaa
(tämä on harjoituksesta jossa opettelin käyttämään tekniikkaa jossa käytetään ns. loppusoinnullisuutta sitä tahallaan särkien)
EPÄUSKON, EPÄTOIVON JA RAKKAUDETTOMUUDEN ASEMA
lyhyt on ikuisuus sille joka rakastaa
minun kelloni on pysähtynyt yön kohdalle
pimeän yön
taivaan musta peitto on reikiä täynnä
ikuisuuden valotäplät loistavat
tähän pimeään yöhön
ne loistavat
mutta-
ikuisuus - ilman rakkautta?
se on helvetti sille joka kaipaa.
ota minut syliisi
puhalla sydämeni ehjäksi rakastaa
ei
vain tämä pimeä yö ja tähdet
ikuisuudesta ilkkumassa
silti kiitän
kaikesta kiitän
Sinua siltikin
vaikka silmäni näkevät nyt vain tämän yön
sisimpäni aistii ikuisuuden sen takana
ehkä on aika laittaa nämä silmät kiinni
ja nukahtaa uniisi
(Joskus täällä Varjojen maassa tulee hetkiä jolloin tuntuu siltä että Jumala on kaukana. Onneksi uskomme ei perustu tunteisiin vaan Jumalan lupauksiin, jotka on luettavissa Raamatusta. Jos sinulla on tämmöinen epätoivoinen hetki niin mikään ei helpota niin kuin Raamatun lukeminen. Se on monta kertaa todettu. Ota esille vaikka Evankeliumit tai lue Psalmeja. Pelko ja toivottomuus väistyy kun tiedät että paha on jo voitettu. -Täällä maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa huoletta Minä olen voittanut maailman. Näin sanoi Jeesus ja kylläpä se kuullostaakin mukavalta 😀.)
Kun olin pieni, meillä soi aina tango. Tai sitten kelamankalla soi Elvis tai Rauli Badding. Meillä oli navetassakin radio. Isä väitti, että lehmät lypsivät paremmin kuullessaan musiikkia, ja tottahan se varmasti oli. Kun heinäpellolla alkoi väsyttää, laitettiin traktorin mankan musaa vaan kovemmalle. Ja äidin ollessa väsynyt, hän kietaisi oikean kätensä rinnalleen, ja alkoi tanssia tangoa - niin tunteella ettei kukaan koskaan. Ja jos väsymys kävi ylivoimaiseksi, pisti äitini polkaksi, niin että tuvan ikkunanpuitteet vaan helisi. Ja sunnuntaisin isä nosti syliinsä haitarin. Tai sitten isä soitti mandoliinia. Minäkin sain isältä viulun, mutta hänellä ei koskaan ollut aikaa opettaa minua soittamaan sitä. Ehkä joskus tuoilmoisissa vielä soitetaan isä!
TOTUUDEN ASEMA
sumu hälvenee
vene - kaukana horisontissa
elämänriemusta nälkiintyneenä
se ahmii jokaista aaltoa ja tuulenvirettä
sumu hälvenee
taivas on kirkas ja ajaton
enkä minä pelkää enää
sillä seireenien laulut ovat vaienneet
eikä merihirviöillä ole valtaa minuun
nyt tuuli kannattelee venettä
minua vielä enemmän
ja tuulen laulusta purjeissa
otan suunnan kotiin
ANTEEKSIANNON JA ARMON ASEMA
hiljaa huokaisin anteeksipyyntöni
kuin peläten että kukaan ei kuulisi
enää toivon sana ei takerru vaatteisiini
itsepäisesti, raastavasti kiinnipidellen
se hulmahti sisääni kuin kotiinsa
lakaisi asumuksensa huolella
pyyhki pölyt komeroista ja otti roskat laatikoista
pesi ikkunat että näkisin
ja uunit se laittoi lämpiämään
lämpöistä tulta sisältäni
hehkuu pitkälle pimeään yöhön
(Niin ja no... arvaatte varmaan. Tämä runo perustuu tositarinaan. Jumalalle kiitos uskovaisista jotka uskaltavat sanoa niin kuin asiat on. Eli Jeesukselta pitää pyytää anteeksi. Muuten ei varsinaista uskoontuloa edes tapahdu. Näin tein ja minä olen onnellinen 🙂.)
TOTUUDEN ASEMA
kaikki murheet, joita elämä toi
painoin syvälle sisimpääni
piiloon pimeään
mutta Sinä haluat tuoda kaiken valoon
annoit minulle paperia ja kynän
sanoit, kirjoita tuskasi ulos
nyt niitä tulee, runoja
joka puolelta
komerossa vaanii kuolema
sängyn alla yksinäisyys
korurasiasta löysin ivalliset sanat
kahvipurkista ystävät, jotka käänsivät selkänsä
hammasharjassa särkyneet unelmat
joka nurkassa vaanii surematon suru
Sinun käsivartesi kaikkialla
huone rakkautta täynnä
katonrajaan asti
Olimme Jukka Norvannon ohjaamalla matkalla Israelissa, kun hän toi meidät rukoushetkeen pieneen synagogaan. Hän näytti kattoa, josta oheisen kuvan nappasin. Muistatteko tarinan Raamatusta, missä väkijoukko purki katon ja sitten he laskivat katon kautta sairaan Jeesuksen parannettavaksi. Katsokaa, tällainen katto se on ollut. Mikä usko!
TOTUUDEN ASEMA
juoru kasvoi ikkunalaudalla
minä kastelin sitä
sanoilla joilla ei ollut vartijaa
pian valheet kukkivat sen oksilla
ja lehdet peittivät valon
minä pimeässä
ihastelin sitä
mietin
kuka vartijaksi suuni ovelle
kun itse en näytä tahtovan
TOTUUDEN ASEMA
auta minua sulkemaan tämä ovi
rakkautta, valoa, toivoa
niin luulin
avasin oven selko selälleen
saranat kirskahtivat
kun pelko lennähti elämääni
nauraen pirullista nauruaan
auta minua sulkemaan tämä ovi
tai jos sallit
pyydän enemmän
auta minua sulkemaan kaikki ovet
-kaikki
yksi ovi jätä raolleen
kolkuta sille hiljaa
minä avaan heti kun tunnistan äänesi
minä avaan heti
kun tunnistan äänesi
Toivon asema
paljaat pitkospuut
valona läpi varjon
soisen maiseman
suopursujen tuoksussa
rohkeus elää, kuolla
Ilon asema
pienet sormet hakeutuvat puun koloon
kummallisen muotoiseen
se on kuin lintu siivet levällään
tai nalle jolla on pitkät korvat
tai prinsessa
puistonpenkissä
pienten sormenpäiden alla
koko maailma
Ilon asema
sinun ruostunut valurautakattilasi
minun kolhiintunutta kukkakattilaani vasten
kotoisasti toisiinsa nojaten
nuo lempiväiset
ikkunassa jouluvalot
illan sininen hetki
ja suunnaton
suunnaton ilo
lattiasta katon läpi
tähtien ohi
korkeuksiin
Ikävän asema
hän sanoi tulevansa
antoi tulitikkuaskin johon
kirjoitti puhelinnumeron ja pieniä kukkasia
minä livahdin kotoani kuin roisto
äiti tulee pian takaisin
ja hätäinen vilkaisu peiliin
tämä syksy on erilainen
tänä syksynä minullekin joku
katulamput syttyvät
valaisevat penkin jolla istun
yön viileys takertuu sormiini
ja minä sytytän tulitikun
yksi kerrallaan
kuin pieni tulitikkutyttö
Ikävän asema
että virtaava vesi
maljaan piripintaan?
vaikka toivoisin sen reunojen yli kuohuvan
pisara kerrallaan
pisara kerrallaan
tähän rosoiseen maljaan
pisara kerrallaan
että veteen heijastuisi ikävä
IKÄVÄN ASEMA
näinä hiljaisina hetkinä, kun sinun mielesi tyyntyy
ja valmistautuu ottamaan vastaan puhettani
näinä hiljaisina hetkinä, kun luovutat viimein puheenvuoron
Minulle ja asetut kuuntelijan osaan
näinä hiljaisina hetkinä, kun arasti huokaillen odotat
sanojani ja Minä vastaan
näinä hiljaisina hetkinä, joita on liian harvoin
sydämesi hiljaisuudessa, sielusi syvyydessä
tässäkin hetkessä Minä vavisten odotan
ehditkö kuunnella lausettani loppuun
näinä hiljaisina hetkinä
RAKKAUDEN ASEMA
SINUN PUOLESTASI ANNETTU:
mänty mäen päällä
kuunteli lauluja tuulen
runko suora vähäoksainen
ei yhtään virhettä kyljessä puun
ylvään, nuoren
latvalla kotina taivas
kirves iski
kaatoi nuoren
latvan taivaasta repäisi
puukko pintaa viilsi
levyiksi kauniin kuoren
jälsi- nilakerroksen
kunnes
valkea pettuliina
rullana kiertyi
paahdettiin tulessa
hienonnettiin huhmaressa
pirtissä lapsi nälkäinen
ja männyltä tuoksuva leipä
mäen päällä silputtu kanto
kuin uhrin sana viimeinen
jo siemenenä aikojen alussa tiesin
vain kuoltuani ravitsen
elämän tähden kärsin
palvelijana elän
kuolen
elän
latvalla kotina taivas
Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Joh.15:13
(Runokurssin vetäjä antoi tehtäväksi kirjoittaa raukkaudesta. Aihe on iso. Elämänpuu viittaa Jeesukseen. Puusta tuli mieleen pettuleipä ja mänty. Ja no... ehkä ymmärrätte rinnastuksen Cool. Tahdoin käyttää loppusoinnullista tekniikkaa sitä tahallaan särkien. Onnistuinko???)
