Runoloi karjalakse
Nämä runot olen itse kirjoittanut ja kääntänyt sitten karjalaksi äitini, muamoni muistoa kunnioittaen. Olen saanut apua tähän opastummo karjaloa- facebook ryhmältä. Kiitos karjalaiset ystäväni. Laitan myös suomeksi runon niin siitäpä voi sitten opetella tätä ihanaa kieltä. ❤❤❤ Aloitan tarinalla joka on tosi ja lopuksi sitten tulee noita runoja. Toivottavasti näistä on iloa jollekin. Itselläni karjalankieli ikään kuin pehmentää sydäntä ja tuo muistoja mieleen joiden luulin jo unohtuneen. Suosittelen Arkkipiispa Leon ja Santtu Karhun runokirjoja. Niissä on runot karjalaksi ja suomeksi ja niistä on hyvä kieltä opetella. Kirjat löytyy kirjastosta tai karjal.fi nettikaupasta.
Romanttinen rakkaus
12 vuotta sitten (1.6.2005) kävelimme rakkaan kanssa Jyväsjärven ympäri. No, hän minulle sanoo:' Minä olen ihastunut sinuun. Miten jos alkaisimme seurustella?' Minä vastaan hänelle:' Sinun ehdotus on järkevä. Mielelläni vastaan- Kyllä. Olemme aina yhdessä. Mutta sinun pitää muistaa tämä päivä, meidän juhlapäivä. Sinun pitää tuoda minulle kukka joka kesän ensimmäisenä päivänä. Muuten ei sinulle kunnian kukko laula. Mikä tahansa kukka kelpaa: ruusu, kielo taikka vain voikukka. Mutta muistaa pitää'.Tämänkertainen kukka oli eriskummallinen. Kukka oli paperinen. Olin kuin puulla päähän lyöty. Kukka oli rakkaan taidonnäyte. Rakkauden voima on suunnaton. Kukkakin syntyi lähes tyhjästä. Joka paperin taite oli rakkaudella tehty. Hätä ei lue lakia ja hätä keinon keksii. Minun rakas aviomies - sellainen taituri.
Romantiekalline rakkahus
Kaksitostu vuottu tagaperin (1.6.2005) kavelimmö armahanke Jüväsjärveh ümbäri. Ga hiän minule sanou:' Minä olen mieldünüh sinuh. Kuibo olis ühtesolemine?' Minä vastuan hänele:'Sinun ehtotus on tolkunperäine. Hüväl mielel vastuan -kyllä. Olemmo ainos ühtes. A sinun pidäü mustau tämä päivü, meijän pruazniekkapäivü. Sinun pidäü tuvva kukku minul ainos kezän enzimäizennü päivännü. Muuten ei sinule kunnivon kukki laula. Kaikenluaduine kukku on hüvä; rouzu, neiskello, libo vai voikukku. A mustau pidäü.'Tämänkerdaine kukku oli omaluaduine. Kukku oli paberine. Olin ku puul piäh iskiettü. Kukku oli armahan taijonozuteh. Rakkahuon voimu on rajatoi. Kukkugi rodih läs tühjäs. Joga paberin taiteh rakkahuella luajittu. Hädä zakonua ei tiijä da hädä keinon keksiü. Minun armas mužikku - moine taidoniekku.
ILON AZEMU
mehiläine kukan čupus
külböü rouzan duuhus
hierou hierou
sellän bokan vačan
da rožat
pidäü vesseliä
kiändäü mukin
tuuli liedžuttau kätküttü
mehiläine maguau jallat ristas
kai on hüvin
Jumal suvaiččou pikkarastugi
Ilon asema
mehiläinen kukan sopukassa
kylpee ruusuntuoksussa
hieroo hieroo
selän kyljet vatsan
ja posket
rilluttelee
tekee kuperkeikan
tuuli keinuttaa kehtoa
mehiläinen nukkuu jalat ristissä
kaikki on hyvin
Luoja rakastaa pientäkin
ANDIEKSEANNON DA ARMON AZEMU
agu
konzutah
hos
viha
kačkerus
üksikai
käit
ümbäril
Sinä
Sinun üskäsi
lagevus
Anteeksiannon ja armon asema
kunpa joskus
vaikka
viha
katkeruus
silti
käsivarret ympärillä
sinä
sylisi avaruus
ILON AZEMU
livvin karjalakse:
ukonvemmel
Jumalan liiton merki
luadiu sillan taivahal
ihango tarkoituksel
rakas Jumal
piirrät sen päiväzen vastupiäh
pimien puolel?
sinne mis valgiedu ei nähtä
Sinä luajit kuari sildoi
rakas Hospodi
ILON ASEMA
sateenkaari
Jumalan liiton merkki
luo sillan taivaalle
ihanko tarkoituksella
rakas Jumala
piirrät sen vastakkaiselle puolelle aurinkoa
pimeyden puolelle?
sinne missä valoa ei näy
sinä luot kaarisiltoja
rakas Jumala
IGÄVÄN AZEMU
lähten iäre
lapsuskoin maizemispäi
lumi, jiä, igiroudu
niilöin al
pellot, mečät, kodikylyn duuhu
mikse igävöijä?
rakkahat ollah mendü
oza eläjinny, oza tuonilmazih
iäreh mennüöt
konsutah mitah musto
riibuau jiän pindua
luadii halgieman igirovvan kovudeh
sulattau
silloi tulen järilleh kodvazekse
niätgo?
kui külmü on sula mua
Ikävän asema
lähden pois
näistä lapsuuteni maisemista
lumi, jää, ikirouta
niiden alle
pellot, metsät, kotisaunan tuoksu
miksi ikävöidä
rakkaat ovat menneet
osa elävinä, osa kuolleina
poissa
joskus jokin muisto
raapaisee jään pintaa
tekee särön ikiroudan kovuuteen
sulattaa
silloin palaan hetkeksi
näetkö?
miten kylmää onkaan sula maa
miten lämmintä onkaan lumi
Surun Azemu
sie kustahto
Luadokun randamil
sammaldunnuh...
ilmai proššaičeh hüllättü
died´oin laivu
siibirattahis ozakkazet päivät
kudai eletäh nikonzu
terväine kače üli Luadokun
kodvastu enne
ku kai muuttu tulimuakse
da poltti lapsiin ja bunukoin eloksiin loukon
sinizen Luadokun nägöizen
baukujan siibirataslaivun kuuloizen
igävün
Surun asema
siellä jossakin
Laatokan rannalla
sammaloituneena
ilman hyvästejä hylätty
isoisäni laiva
siipirattaissa onnelliset päivät
elämättä jääneet
pikainen katse yli Laatokan
hetkeä ennen
kuin kaikki muuttui tulimaaksi
polttaen lasten ja lastenlasten elämään reiän
sinisen Laatokan näköisen
vedenpärskeisen siipirataslaivan kuuloisen
ikävän