Me odotamme Sinua enemmän kuin vartijat aamua

watchmen

Ota talteen nämä uudet linkit!

Vuosi 2021 toi mukanaan sen, että ns. watchmanien eli vartijoiden, jotka tarkastelevat maailman tapahtumia Raamatun valossa, postaukset youtubessa, facebookissa ja twitterissä lähes järjestelmällisesti poistetaan. Koitan nyt koota tähän pikaisesti niitä kanavia, joista nämä hyvin Raamattunsa tuntevat watchmanit voit löytää jatkossa. Nyt vain tietyllä tavalla ajattelevat saavat äänensä kuuluviin. Siksi on tärkeää, että ei anneta periksi. Vaikka tämä on työlästä, niin tämä varmasti kannattaa. Meidän kristittyjen ensisijainen tietolähde on Raamattu, mutta kristittyjen yhteys on myös tärkeää. Yksi yhteyden muoto on vaihtaa ajatuksia näiden watchmannien kanssa, jotka tekevät hellittämättä työtään etsien Raamatusta vastauksia siihen kaikkeen, joka nyt tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla ympärillämme.

Videot on ikävä kyllä vain englannin kielellä. Monesti niihin saa kuitenkin liitettyä englanninkielisen tekstin. Kun ottaa tekstityksen ja katsoo suomenkielisestä Raamatusta ne kohdat, joihin kulloinkin viitataan, aika hyvin pysyy kärryillä vähän huonommallakin englannin osaamisella. Lisäksi suosittelen Google kääntäjän käyttöä. Kun googleen kirjoittaa google kääntäjä, avautuu taulukko, johon voi kirjoittaa pitkän pätkän englanninkielistä tekstiä joka sitten viereisessä taulukossa näkyy suomeksi. Hyvä apu siis. Lisäksi todella nopeiden puhujien kohdalla youtubessa on mahdollisuus vaihtaa toistonopeutta. Tai jos on kovin hidas puhuja, niin sitten itse laitan jo nopeutta lisää, nähtävästi englanninkieleni on saanut tässä ohessa hyvää harjoitusta 🙂.

Mutta tosiaan nuo linkit talteen vaikka kopioimalla tekstini jonnekin omaan paikkaan. Nyt netistä poistetaan paljon hyviä kanavia. Ennen oli aika, jolloin poltettiin kirjoja, ja se aika on ikävä kyllä taas nyt. Mutta ei anneta sen masentaa. Muistetaan se, että mitä pimeämpää, sitä kauniimmin loistavat tähdet.

J.d.Farag:

https://www.youtube.com/c/JDFaragTV/videos löytyy jatkossa omilta kotisivuiltaan https://jdfarag.org Näiltä sivuilta voit löytää todella koskettavia saarnoja ja ns. prophecy update on todella kullanarvoinen. Sinne hän kokoaa uusimpia tietoja esim. rokotteista. Kannattaa katsoa ehdottomasti. On hitaasti lämpenevä puhuja, joten itse monesti kelaan vartin suosiolla pois, mutta loppu videoista onkin sitten kultaakin kalliimpaa.

Huom, lisäys 24.2.2021 Nyt https://jdfarag.org sivustolta bible prophecy update näkyy kokonaisuudessaan. Youtubessa vain siis alkuosa. Koska muuten Youtubesta nämä välittömästi sensuroidaan. Noin puolen tunnin jälkeen Farag puhuu rohkeasti maailman tilanteesta Raamattuun peilaten, ja sitä ei sitten siis näy Youtubessa. En tiedä menikö toiveeni läpi vai mitä, mutta nyt uutena on heti tuossa videon alla oleva transcription post. Sieltä voi ottaa tekstin ja laittaa google kääntäjään koko kappaleen ja saa siten suomennoksen! Eli kirjoita googleen teksti google kääntäjä ja sitten englannin kohdalle koko kappale ja viereisestä ruudusta näetkin sitten tekstin suomeksi. Hienoa! Nämä on kullanarvoisia hippusia, rohkaisevia sanoja tähän hulluun aikaan.

Tol end times: kanava: https://www.youtube.com/channel/UCZnEaY0PbgBPrcIvVZg27RQ/videos brother Chooch on vähän hassu, mutta sitäkin viisaampi mitä tulee raptureen liittyviin asioihin. Hän tulee julkaisemaan vuoden 2021 alussa The Rapture Convergence Theory 2021- opetussarjan. Siinä hän perustelee Raamatulla, miksi rapture on erittäin todennäköinen vuonna 2021, ehkä jopa keväällä! Hänen kanavansa ja tämän hienon opetusarjan, jota itse odotan innolla, löydät Rumblesta. Eli hae rumble ja sitten videoihin tee haku tol end times, niin sieltä hän jatkossa sitten löytyykin. Älä anna hänen hupsuttelujensa pettää. Hänellä on todella paljon annettavaa. Hän on hellyttävä. Todella hyvin Raamatun tunteva mies. Aukeaisikohan nuo sivut suoraan tästä linkistä? https://rumble.com/vcn9nz-are-we-in-the-season-of-the-rapture.html

Prophecy watchers:

https://www.youtube.com/user/prophecywatchers/videos löytyy jatkossa Gabista. https://gab.com/ProphecyWatchers

 .Itsekin olen siellä. Näyttää vähän samantapaiselta alustalta kuin Facebook. Monet hengelliset ryhmät siirtyvät tuonne Gabiin, koska tuo ohjelma on kristityn miehen perustama. Se on perustettu juuri sitä varten, että siellä olisi vapaus puhua ja vaihtaa ajatuksia ilman sensurointia. Eli suosittelen tuota Gabia. Se toimii vielä vähän hitaasti, koska sinne on kirjautunut nyt uskomaton määrä ihmisiä. Sitä ylläpitävät ihmiset tekevät nyt hurjasti töitä ja homma tulee varmasti korjaantumaan jatkossa. Lisäksi edellä mainitulla prophecy watchersseilla on omat kotisivut; https://prophecywatchers.com/ ja heillä on myös oma appinsa ladattavissa. Heidän sivuiltaan voi myös tilata uutiskirjeen omaan sähköpostiin. Suosittelen. Hyvin monipuolisia haastatteluja, todella jännittävä kanav

Olive tree ministries (Jan Markell):

https://olivetreeviews.org

Näiltä kotisivuilta voit tilata uutiskirjeen ja appin. YouTube-osoite on https://www.youtube.com/c/OliveTreeMinistries/videos Olive tree ministries on myös tuolla Rumblessa.https://rumble.com/user/olivetreeministries ja se on myös Gabissa https://gab.com/JanMarkell. Pidän tästäkin kanavasta tosi paljon. Lämmöllä suosittelen.

Behold Israel (Amir Tsarfati):

https://www.youtube.com/user/beholdisrael/videos löytyy kotisivuiltaan https://beholdisrael.org/

. Sieltä voit tilata esim. uutiskirjeen sähköpostiisi. Lisäksi Behold Israelilla on oma appinsa ladattavissa. Voit ladata sen joko hänen kotisivultaan tai sitten PlayKaupasta haulla Behold Israel. Amir Tsarfati asuu Israelissa, joten senkin vuoksi hänellä on uusinta tietoa juuri Lähi-idän alueen tapahtumista. 

Chad Thomas eli Watchman on the wall 88:

Brother Chad Thomas on hieno Raamatulle uskollinen Watchman. Hänen YouTube kanavansa on https://www.youtube.com/c/WatchmanOnTheWall88/videos. Hänkin on siirtymässä pikku hiljaa Gabiin https://gab.com/WatchmanOnTheWall88.

Unsealed:

Monesti nämä watchmanit viittaavat Unsealed-sivustoon https://www.unsealed.org/. Tämä onkin valtavan jännittävä sivusto. YouTube osoite on: https://www.youtube.com/c/UNSEALEDNEWS/videos. Heillä on uutisten lisäksi hienoja oivalluksia siitä, miten Jumala puhuu tähtien ja taivaankappaleiden kautta. Siis puhun astronomiasta, en astrologiasta. Todella ajatuksia herättäviä oivalluksia. Kaikkihan tietävät esim. Ilmestyskirja 12 merkin, joka näkyi taivaalla 23.9.2017, ja verikuut vuonna 2015. Joten tämäntyyppisistä Jumalan merkeistä taivaalla unsealed-kanava kertoo ja näyttää Stellarium-ohjelmalla, mitä milloinkin tuolla taivaalla tapahtuu. Jumala tosiaan puhuu tavalla jos toisella. Kellä on korvat se kuulkoon. Mutta tämä on todella siis jännittävä kanava, johon kannattaa tutustua.

Barry Scarbrough:

Minulle yksi rakkaimmista watchmaneista on kuitenkin Barry Scarbrough. Hänen tulevaisuuden nettiosoitteitaan en tiedä. Yritän kuumeisesti etsiä koko ajan. Laitan tiedon tänne heti kun sen tiedän. Youtube kanava vielä joten kuten toimii, mutta en tiedä miten kauan hänelläkään. https://www.youtube.com/channel/UCyAsKlawRiYQvmqbmd9bFLA/videos

Robert Breaker:

https://www.youtube.com/user/Robertbreaker3/videos Tämä on myös hyvä. Ajatuksia herättävä.

Perry Stone:

Hyvä opettaja, jonka kirjojakin olen lukenut. Hänellä on omat kotisivut https://perrystone.org/. Sieltä voi myös tilata uutiskirjeen omaan sähköpostiin. Youtuben linkki on https://www.youtube.com/c/PerryStoneMinistries/videos

Mark Biltz:

Hän tuli tunnetuksi siitä, että hän tutkaili tapahtumia taivaalla, esim. verikuut. Eli kun auringon- tai kuunpimennys sattui tulemaan juutalaisten juhlien aikaan, silloin yleensä historiassa tapahtui jotain merkittävää. Eli hän keksi ajatuksen siitä, että Jumala käyttää juutalaista kalenteria ja taivaankappaleita kertoakseen meille jotakin. Tästä aiheesta tarkemmin otsikkoni Alfa ja Omega alla joskus lähiaikoina. Mutta hyvin jännittävä puhuja. Hän tosin on kovin nopea, joten englanninkieli asettaa hieman haasteita, mutta toki kannattaa vähän ponnistella, koska hänellä on todella jännittäviä näkökulmia mm. lopun ajan tapahtumiin. Tässä linkki hänen kotisivuille El Shaddai ministries https://www.esm.us/ sekä Youtubeen https://www.youtube.com/user/ElShaddaiAdmin/videos

Hänenkin kirjojansa olen lukenut ja lisäksi hänen haastattelujaan voi katsoa tv7:n arkistosta. Ohessa linkki Tv7:n arkistoon ohjelmaan heprealaisia näkökulmia vuodelta 2014 - 2016. https://www.tv7.fi/arkki/heprealaisia-nakokulmia_s38345/


Päivittelen tänne koko ajan, heti kun tiedän minne nuo minulle rakkaaksi tulleet watchmannit siirtyvät. He siirtyvät kaikki vähän eri paikkaan, arvatenkin siksi, että jos joku ovi sulkeutuu, niin joku edes olisi vielä auki.

Lisäys 14.7.21:

Generation 2434:

Uutena lisään listaan tämän youtube-kanavan, jota olen seuraillut pitkään, ja jota uskallan nyt myöskin suositella. eli Generation2434. Ja tässä linkki; https://www.youtube.com/c/Generation2434/videos

Dr Barry Awe:

Vahva suositus myös tälle kanavalle. Ihan uusia näkökulmia. Hienoa opetusta, eli Dr Barry Awe.

https://youtube.com/channel/UChIhQgocSV49rGf00dD52hQ

S.R.Monette:

S.R Monettella on lyhyitä, mutta sitäkin napakampia videoita YouTubessa, jotka pistävät ajattelemaan asioita, mikä on kai ihan hyvä asia? Eli maailman tapahtumia pohditaan Raamattu toisessa kädessä. Tässä hänen YouTube videonsa.

https://www.youtube.com/channel/UCw60-ghkNnhvscM3PSOlF3A/videos


TyGreen:

TyGreen vaikuttaa myös tutustumisen arvoiselta.

https://www.youtube.com/user/MrTyroneGreen1


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita